Haasteista vielä. About challenges

Olen ollut viime aikoina aika haastava itseäni kohtaan. On napinläpihaastetta ja on tullut luvattua kaikenlaisten haastavien rättien valmistusta ystäville. Olen haastanut itseni bloggaamaan kirjoista, mutta siitä juttua lopuksi.

Facebookissa on kuningaskunnan 30 päivän haaste, jossa aloitin uuden haasteen, joka ihan oikeasti on minulle aika haastava: opettelen kesäksi tansseja. En ole kovinkaan tanssiorientoitunut ja aiemmat kokeilut ja opit ovat menneet aika lailla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta jospa nyt oppisinkin muutaman tanssin. Kolmea hyvin helppoa olen jo opetellut ja kaksi niistä taidan osatakin niin että jalat menevät jo musiikkiin ilman että lasken koko ajan tahtia ja askelia. Lisähaastetta asiaan tuo se, että tanssin kotona yksikseni netin opastuksella. Siinä vaiheessa, kun siirryn tansseihin, joissa tarvittaisiin oikeasti tanssikaveria, hommaan tullee lisäkierrettä. Onneksi minulla on hyvä mielikuvitus.

Kirjahaasteesta sen verran, että posti on tuonut muutaman uuden kirjastooni, nyt viimeisenä (äsken hain) sellaiset teokset kuin Aberth: The Black Death, Columbus: The Four Voyages, Keen: Chivalry, Bentley: Old World Encounters, Weir: The Wars of the Roses ja Maalouf: The Crusades Through Arab Eyes. Viime aikainen trendi blogissani siis jatkunee, mukaan tulee yhä enenevästi muuta kuin tekstiiliaiheista jorinaa. Mutta jos ja kun osa lukijoistani on kiinnostunut nimenomaan tekstiileistä, niin niitäkin on siis tekeillä ja kerron niistä. Jos muistan ottaa kuvia, yksi paita lähti juuri, etten muistanut dokumentoida sitä, mutta pitää korjata asia, kunhan tapaan sen seuraavan kerran.

I have been quite challenging to myself lately: there are the buttonhole challenge and I have promised to do friends some a bit more challenging clothes. You might have noticed I also promised to tell about books I read, but more about it later.

There are a group of people in Facebook who have challenged to practice something 30 days and my challenge at the moment really is challenging to me: I try to learn dances before summer, so I can join balls at events. I am not very dance oriented and my earlier attempts have been forgotten as soon as I have left the course. But maybe now, when I have decided it, I could learn some. I have studied three easy ones this far. Two of them I think I can dance already without counting and thinking, my feet just move with music. I am doing this alone at home with instructions from internet. So in that point I will start with dances which really need other people, thinks might get even more interesting. At least I have got good imagination.

About book challenge. I have got lately a few new books, today ones like Aberth: The Black Death, Columbus: The Four Voyages, Keen: Chivalry, Bentley: Old World Encounters, Weir: The Wars of the Roses and Maalouf: The Crusades Through Arab Eyes. So it seems I will blog more and more about other subjects than clothes and crafts, but as I said I have promised to do garb, so I will tell about them too of course. If I remember to take pics, as I just gave away a shirt I forgot to photograph. Well, maybe I can take photos when I’ll meet the shirt next time.

Haasteen vaihto / Changing the challenge

Tuijottelin tuossa blogin yleisilmettä ja silmät sattuivat 1000 metrin ompeluhaasteeseen. Juu, olenhan minä sen "aloittamisen" jälkeenkin ommellut yhtä sun toista, mutta eipä tule ikinä mitattua saumoja. Ja ajatus siitä, että mittaisin aiemmin tehdyistä saumat, on äärimmäisen rasittava. Joten antaa olla. Mutta sen sijaan voisin alkaa napinläpihaasteen. Luin taannoin jutun, jossa joku, muistaakseni renessanssivaatteiden tekijä kirjoitti napinlävistä ja totesi, että 1000 ensimmäistä ovat haastavia ja harjoittelua. Haastan itseni siis tekemään 1000 napinläpeä, ennemmin tai myöhemmin.

Napinläpiä on helpompi laskea kuin saumoja - joskaan ei ehkä tehdä, koska olen tehnyt niitä vasta alun toista sataa. Sinisessä talvimekossa on 50, siniharmaassa päällysmekossa muistaakseni 19, tummanpunaisessa päällysmekossa taitaa olla 20 ja tummanharmaassa mekossa on 34. Yhteensä siis 123. Onkohan muita, pitääpä miettiä. Kesken on punainen Moy bog - mekko, josta puuttuvat juurikin napinlävet. Jospa ne tulisi nyt tehtyä, saisin mekon seuraaviin kekkereihin päälleni.

Jos laskisin nyörinreikien huolittelun myös luku pompsahtaisi... no ei, se olisi huijausta, vai mitä?

I watched the overall image of the blog and started to think the gadget about seam challenge. Yep, I have been sewing seams after I "started" it, but never remember to measure the seams. And even thinking of measure all the clothes makes me feel exhausted. So let it be. Instead I could challenge myself to make buttonholes. Recently I read a writing of someone making... maybe Renaissance clothes, and he said the first 1000 buttonholes are the hardest. I challenge myself to make 1000 buttonholes, sooner or later.

It is much easier to count buttonholes than seams. Making can be another thing, as I have made this far only a bit more than hundred of them. Blue winterdress is having 50, bluegray overdress 19 I think, burgundy overdress 20 and dark gray dress 34 buttonholes, that makes 123 of them. The red Moy bog-dress misses only buttonholes anymore to be ready (lot of them...), so maybe I would get them done now too.

If I counted holes for lacing too... no, that would be cheating, what do you think?

Vuoden kirja... (Book of the year)

I am sorry, no in English this time. Anyway, I am thinking to really read from cover to cover at least a half dozen of many books in my bookshelf somehow connected to medieval theme during the year 2013 and tell here what I thought of them. I decided to write only in Finnish, if the said book is published only in Finnish at the time I blog about it, as the one here.

(Tuli tuosta otsikosta mieleen nuoruusvuoteni joskus Pähkinäsaaren rauhan laatimisen jälkimainingeissa, jolloin Ladaa mainostettiin sloganilla Vuoden auto, johon tietenkin puheissa lisättiin että ...jopa kahdenkin. No, tälle kirjalle tullee olemaan käyttöä useammankin vuoden.)

Katselin tuossa kirjahyllyä, johon on puolenkymmenen elävöittämisharrastusvuoden aikana kertynyt aika lailla joko keskiaikaan tai sen elävöittämiseen liittyviä kirjoja, höystettynä muutamalla jo aiemmin hankitulla kirjalla. Useimmista olen lukenut ainakin osan tai kaivanut niistä jollakin hetkellä tärkeäksi kokemani tiedon, mutta montaa en ole kokonaan lukenut. Haastankin nyt itseni lukemaan edes osan niistä kokonaan ja kertomaan mitä niistä ajattelen. Ihan en uskalla luvata kirjaa kuukaudessa, mutta jos nyt vaikka puolen tusinaa vuoden aikana. Referoin kuukauden kirjan, jopa kahdenkin.

Eilen loppuneen vuoden kirja minulle ja monille muillekin suomalaisille historianelävöittäjille oli ilman muuta Keskiaikaharrastajan keittokirja Sahramia, munia, mantelimaitoa, jonka kirjoittajia ovat Mervi Pasanen, Saara Nironen ja Nanna Tuovinen, kuvia ovat ottaneet siihen  Ilona Reiniharju ja Riku Pasanen. Mitään sellaista, jota ei joku muukin olisi jo aiemmin tästä kirjasta todennut, tuskin osaan siitä sanoa, mutta koska tiedän, että tätä blogia lukee muutama ystäväni, jotka eivät (ainakaan vielä) historianelävöitystä harrasta ja jotka ovat muun muassa kysyneet, millaista ruokaa syömme tapahtumissa, haluan siitä kertoa. Ja sitä paitsi mielestäni olisi pienimuotoinen oikeusmurha, jos en kirjaa blogissani mainitsisi. Tällaisia suomenkielisiä pientä harrastusta läheltä koskettavia kirjoja ei liian usein julkaista. Tosin olen kuullut, että sitä on myyty hyvin myös yleensä ruoasta ja sen laitosta kiinnostuneille ihmisille. Hienoa!

Kirjassa on nimittäin juuri niitä herkullisia makuja ja ruokia, joita itsekin olen viime vuosien aikana makustellut ja osaa itsekin laittanut. Olen tehnyt niitä kotona ihan itselleni tai pienellä harrastajaporukalla. Esimerkiksi joulukuussa meillä oli paikallisten elövöittäjien kanssa pikkujoulut ja koska siinä vaiheessa oli aika lailla muuta puuhaa, päätti Kaukameeli, että eiköhän pistetä mutkat suoriksi ja tehdä tarjottavat ruoat Saaran eli Evan blogista löytyvien ohjeitten (joista - siis pikkujouluihin tehdyistä - kaikki taitavat löytyä myös kirjasta) mukaan. Ja hyvää oli! Olen myös tehnyt tai ollut auttamassa, kun joku muu on tehnyt näitä ruokia isommalle määrälle ihmisiä tapahtumissa. Syksyn aikana olen tehnyt kotona kirjan mukaan myös muitten kirjoittajien resepteistä ruokaa.

Kyseessä on siis keittokirja, jonka reseptit on muokattu vanhoista kirjoista löytyvien, usein aika summittaisten ohjeitten mukaan nykyihmisen vaatimusten mukaisiksi resepteiksi, joissa löytyy tarkat ohjeet, tarvikkeet ja mitat. Vanhojen reseptien lisäksi kirjoittajilla on ollut ohjenuoranaan pitkä kokemus yleensä ruoanlaitosta ja erityisesti keskiaikaiseen ruoanlaittoon liittyvistä lainalaisuuksista. Kirjan lopusta löytyy luettelo lähdeteoksista, joihin reseptit pohjautuvat.

Ohjeet on testattu ja koeteltu useampaan kertaan tosielämässä ennen kirjaan päätymistään. Niitä on kokattu moderneissa kotikeittiöissä ja suurtalouskeittiöissä, mutta myös nuotiolla aika lailla alkeellisilla välineillä. Erityisen mukavaa on, että ohjeet ovat sellaisia, että ne voi tehdä ihan tavallisesta ruokakaupasta löytyvistä tarvikkeista. Mikäli ohjeessa huudetaan vaikkapa jotain eksoottisempaa maustetta, sille annetaan myös vaihtoehto, jolla pääsee mahdollisimman samanlaiseen makuelämykseen.

Mainituista lainalaisuuksista, tavoista, ruokaan liittyvistä uskomuksista, ruoka-aineitten saatavuudesta jne. kirjassa ei juuri kerrota, mutta mielestäni se on hyvä valinta. Sivut on voitu käyttää reseptejä varten. Suomeksi on jo ollut jo jonkin aikaa saatavilla kirjoja, joista voi halutessaan lukea lisää keskiaikaiseen ruokaan liittyvästä tapakulttuurista, mainitsen tässä esimerkkinä omasta hyllystä löytyvän Hannele Klemettilän kirjan Keskiajan keittiö.

Kirjakääröistä. About scroll making.

En ole vähään aikaan kirjoittanut, mutta nyt sitten sitäkin pitemmän tekstin, jota olen värkännyt kuukauden.

As always, the translation in English with cursive. It is a while I have blogged last, but now longer than usually.

Menin kuningaskunnan yliopistoon ja sain ylitsevuotavan paljon kiitoksia tekemistäni kahdesta kirjakääröstä niitten saajilta ja heidän lähimmiltä ystäviltään, myös tapahtuman jälkeen FB:n kautta. Yksi heistä oli arvostamani Laurel, joka jo joskus aiemmin on yleisesti maininnut siitä, kuinka hän ihmettelee kirjureita ja kuvittajia, jotka tekevät ison työn ja antavat sen sitten vaan pois eteenpäin lahjoitettavaksi. Tällä kertaa ainakin minä tunsin työni tulleen runsain mitoin huomatuksi ja arvostetuksi. Kyseisissä kirjakääröissä minua palkitsi jo se, että sain tehdä ne ihmisille, jotka tunnen, joista pidän ja joitten todella tiesin ansaitsevan lahjakääröön sisältyvän kunnianosoituksen. Ei niin, että epäilisin sitä sellaistenkaan kohdalla, joita en tunne!

Tapahtumaa seuraavalla viikolla kuitenkin sattumalta luin koko SCA:n kattavalta listalta keskustelun, jossa puhuttiin muun muassa siitä, kuinka paljon kirjakääröt maksaisivat, mikäli niihin menneistä materiaaleista ja työstä maksettaisiin käypä hinta. Kukaan ketjuun osallistuneista kirjureista ei toki olettanutkaan sitä saavansa, useat olivat iloisia edes siitä, jos heidän kuningaskuntansa tai kirjurikiltansa tuki heitä materiaalien hankinnassa. Samassa ketjussa tuli esille myös se, että monet todella pitkäänkin tehneet kirjurit ovat saaneet hyvin harvoista tekemistään töistä kiitosta saajalta, mikäli eivät ole sattumalta olleet tapahtumassa, jossa se on annettu lopulliselle saajalle.

Tämä koskee tietysti muitakin asioita, kuten vaikkapa ihmisten hallitsijoitten lahjakoreihin tekemiä töitä, tapahtumien tai muuta muistoesineitten tekoa, ruokahuoltoa ja yleensä järjestelyä.  Osa sanoikin keskustelussa, että he ajattelevat nykyisin kirjakääröjen teon omana työpanoksenaan tapahtumalle, joka esimerkiksi ruoanvalmistuksesta poiketen tehdään yleensä kokonaan ennen varsinaista tapahtumaa. Ja varmaan kaikki kokevat sen ainakin yhdeksi omaksi tavakseen unelman rakentamiseen.

Olen ajatellut jo jonkin aikaa tehdä postauksen siitä, kuinka minä teen lahjakirjoja ja mitä vaiheita siihen kuuluu. Kyseisen keskustelun innoittamana päätin liittää mukaan myös työtunnit, jotka tässä dokumentoimani kirjakäärön tekemiseen menivät. Eri tekijöillä on tietenkin erilainen työtahti, ja kokeneempi kirjuri olisi tehnyt tämänkin työn nopeammin. Olen kuullut, että kirjakääröstä riippuen tekijöillä menee aikaa noin 10–40 tuntia. Erääseen päärille annettuun oli kerrotun mukaan mennyt aikaa 700 työtuntia.

Jos edes yksi tämän lukija (joka jaksaa sen lukea loppuun asti!) innoittuu seuraavan kerran käärön saadessaan lähettämään pienen kiitos-viestin sen tekijälle (siis jollekin muulle kuin minulle…), olen tyytyväinen. Tekijän yhteystiedot löytyvät usein käärön takaa ja olipa se millainen tahansa, on tekijä käyttänyt siihen aikaa ja tehnyt sen kulloisenkin parhaan taitonsa mukaan (kiitos Eva!).

Tässäpä siis työvaiheita, joita suhteellisen tavalliseen kirjakääröön menee aikaa ja kuvituksena kirjakäärö, jonka tein yliopiston jälkeen Insulae Draconiksen ruhtinasparille edelleen annettavaksi. Tämä oli tähän asti yksi nopeimmin valmistuneista, jonka olen tehnyt, joten annetut ajat ovat tämänhetkinen minimiaikani tämäntyyppiselle kirjakäärölle. Kuvat on otettu pimeimmän syksyn aikan, joten niistä ei saanut kovin kummoisia edes käsittelemällä.

I went to University Kingdom and I got a huge thank you for the two scrolls I had made from the receivers and their closest friends. They thanked me at the event and even after it via Facebook. One of them was a  Laurel I really respect and who have said earlier in general that she wonders, how scribes can use hours to make a scroll and then just give it away. This time I felt my work got very well received and thanked, I could not ask more. Making of the said scrolls was especially rewarding as I knew the receivers personally, I like them and I knew that they really deserved the honor. Not that I doubt it when making a scroll for a person I do not know!

Well, a couple of days after the event I read a discussion in FB where scribes around SCA where talking about it how much their work would cost, if they would got paid from it. Not that they were expecting it, ones who had got materials from their kingdom or guild, were happy even of it. The scribes, even those who had made scrolls for years, told they had got very few thank you messages, if they had not happened be at the event where the scroll was handed to a receiver.

Of course you can say the same with many other things people are doing in our hobby, like making things for gift baskets, making tokens for events, cooking or other stuff necessary to create an event etc. A scribe said in the conversation that nowadays she is thinking making scrolls as her part of working for event, thought it is usually made before event, not during it. And I am sure every scribe feels their work as a part of creating the Dream.

For some time I have been thinking to blog about how I am making a scroll. Because of said conversation I decided to count the hours this documented scroll took to make and tell it here. Of course working pace of people is different and more experienced scribe might have made this kind of scroll faster than me. I have heard it takes approximately 10-40 hours to make an average scroll. Someone told about a scroll made to a peer that had taken 700 hours.

If even one person, who might read this blogging (to the end!), gets inspiration to simply thank a maker (someone else than me, that is…) next time he or she receives a scroll, I am happy. You can usually find the contact info from backside of the scroll. Whoever it is, she or he has made the scroll as well as she or he had been capable at the moment (thank you, Eva!).

Here I will tell how I make a scroll. The example is a scroll I made to the prince and princess of Insulae Draconis to give person mentioned in the scroll. This scroll is one of the fastest I have made this far, so the time it took, is my minimum time at the moment when making this type of scroll. It was very dark weather, when I took pics, so they are quite rotten even when photoshopped.

1.       Kirjakäärön teko alkaa yleensä viestittelyllä, jossa tavallisesti valtakunnan tms. pääkirjuri selvittää, kuka sen voisi tehdä. Viestejä vaihdetaan onko työn tilaavilla hallitsijoilla vaikkapa valmis teksti, jonka he siihen haluavat, miten kirjakäärö toimitetaan perille yms. käytännön asioita. Näihin ja käärön valmistumisen jälkeiseen viestintään menee helposti yhteensä tunti, joskus enemmänkin.

Scroll making starts usually with messages, where the signet of a kingdom, principality or barony asks if someone is willing to make the scroll. Then there are messages about the text, how to send the scroll when it is ready and so on. This take easily about an hour or more, spread over days.

2.       Mikäli valmista tekstiä ei ole, minulla menee jonkin verran aikaa (ehkä tunti) siihen, kun sommittelen yleensä englanninkielisen tekstin aiempien tekstien, tekstipohjien ja käärön antamisperusteiden pohjalta.

If there is no text ready, I try to think what to write. Usually the text is in English (not my own language, if someone have not guessed…) and I use old scrolls, court handbooks and given reasons why the person is going to get the scroll as a base.  This can take about an hour.

3.       Tämän jälkeen alan katsella kirjoista ja netistä jotakin sopivaa kuvitettua käsikirjoitusta, johon pohjaan sommittelun ja hahmottelen piirroksen. Tässä kirjakäärössä on ollut mallina keskiaikaisen oppikirjan sivu, jonka tyyppisiä olen tehnyt aiemminkin, joten aikaa meni ehkä vain pari-kolme tuntia, mutta joskus siihen kuluu aikaa paljon enemmän.

Then I look at the books and Internet archives of manuscripts trying to find nice illumination for my inspiration. When I have found one, I sketch the illumination. In the scroll here I used as an inspiration a page from a medieval university student book. I have used quite similar (but not the same) pages earlier, so pondering and sketching took only about 2-3 hours this time, but sometimes it can take much more time.

4.       Kun olen miettinyt kuvituksen alustavasti ja hahmotellut sen, tiedän kuinka paljon tilaa jää tekstille. Kirjoitan tekstin valitulla tekstityypillä tietyn kokoisella terällä. Samalla tarkistan ja päätän isojen kirjainten muodon, koska niissä on vaihtelua saman tekstityypin sisälläkin. Jos teksti vie liikaa tilaa tai jättää paljon tyhjää, kirjoitan sen uudelleen erikokoisella terällä. Mikäli tekstityyppi on sellainen, etten ole käyttänyt sitä paljoa, harjoittelen aakkostoja. Esimerkissä on tähän asti eniten käyttämäni tekstityyppi ja terän kokokin oli heti sopiva, joten selvisin urakasta noin puolessatoista tunnissa.

After sketching I know how much space I have left for the text. I write the practice text once with the chosen hand and nib. I can now see, if I have to adjust text, change the nib to wider or smaller. If I have to do it, I write the text again. If I use the hand I am not too familiar I can practice alphabets before even starting the text. Here I used familiar hand and the nib was good, so I wrote it only once. It took maybe an hour and half.

5.       Piirrän kuvituksen ääriviivat. Tässä siihen meni noin tunti. Joskus vaihe vie huomattavasti kauemmin, kuten eräässä Kellsin kirjasta inspiraationsa saaneessa kuvituksessa, jossa oli paljon kelttisolmuja.

Next I draw the illumination. This time it took about an hour. Sometimes it take much more time, for example when I drew an illumination inspired by the Book of Kells and it’s knot work.

6.       Kirjoitan tekstin. Yleensä siihen menee suurin piirtein yhtä kauan kuin tekstin yhteen harjoittelukertaan. Varsinaista tekstiä kirjoittaessani lepuutan kättä useammin, ettei jälki ala huonontua loppua kohden, joten kokonaisaika on pidempi kuin varsinainen kirjoitusaika.

I am scribing the text. Usually it takes about the same amount of time than one practice round of the same text. I am resting my hand more often and take care of the errors more carefully this time, but I do not have to check initials as when practicing.

 

 

7.       Maalaan kuvituksen. Jos siinä on kullanvärisiä kohtia, teen ne ensin, koska niihin harvemmin tulee varjostuksia. Käytän kullanväristä guassia, koska en ole vielä saanut aikaiseksi harjoitella lehtikullan käyttöä. Tarkoitus olisi. Esimerkkikuvituksen kaltaisessa illuminaatiossa maalauskerroksia tulee yleensä noin kolme, alimmaksi perusväri, sitten sama väri vaaleampana ja viimeiseksi valkoiset korostukset. Työ näyttää ennen valkoisia korostuksia yleensä kovin modernilta, julistemaiselta, mutta nuo pienet valkoiset viivat ja pisteet tekevät taianomaisesti kuvituksesta paljon keskiaikaisemman. Eri maalausvaiheisiin menee yhteensä useampia tunteja. Tämä oli tosiaan tuttu, aiemmin hieman eri tavoin sommiteltu lohikäärme- ja reunakoristelu, joten tein sen varmaan ennätysaikaani, ehkä kolmessa tunnissa.

Next I am painting the illumination. If there are golden parts, I am usually painting them first. I use gold gouache, not real leaf gold (I am going to try that too in a future). In this kind of illumination there are usually about three levels of paint: At first the base colour, then lighter shade of the same colour and at last white highlights. Before highlights the work looks very modern, postern-like, but those little white lines and dots are making their magic and turn the work more medieval looking. The painting can take several hours, but as this type of illumination is quite familiar to me, I made my record here, maybe three hours.

 

 

 

8.       Tarkistan työn. Katson, onko siinä vielä kirjoitusvirheitä tai puuttuuko kuvituksesta jotakin ja korjaan, jos on tarvetta. Kirjoitan taakse nimeni ja inspiraation lähteen. Tulostan tekstistä isolla selkeällä modernilla fonttikoolla A4:lle sopivan version hoviairutta varten. Vaikka useimmat airuet sangen kyvykkäitä ovatkin, ei voi olettaa, että he osaisivat lukea kaikkia tuhannen vuoden aikana käytettyjä tekstityyppejä ja käsialoja. Pakkaan kirjakäärön ja yleensä lähetän sen hallitsijoille, sikäli mikäli en ole itse menossa tapahtumaan, jossa se annetaan lopulliselle saajalleen. Näihin vaiheisiin menee aikaa vähintään tunti.

Then I am checking the work, if there are missing parts in the illumination or errors in the text. I correct them if needed. I write my name and where I got the inspiration to the back side of the scroll. I print a version of a text with modern, clear and big font for the court herald. Our heralds are usually a talented lot, but I cannot assume he or she can read just my chosen text style and hand. I pack the scroll and send it away, if I am not going to the event, where it is given to the recipient. These final touches take at least an hour too.

Jaaha, kuinka paljon tuosta nyt yhteensä tuli? Reilu kymmenen tuntia, jos laskin oikein. Tavallisesti en siis työtunteja laske, teen näitä, koska se vaan on minusta niin kiehtovaa ja kivaa.

Well, how much time that took? A few hours more than ten, if I counted right. And usually I do not really count time when doing scrolls, as I just simply love to make them.

Valmiina...Ready...

...paikoillenne...

Pidän urheilusta. Sitä on hauska seurata sopivan tilaisuuden tullen. Osaan ainakin kaikkien Suomessa yleisesti harrastettavien lajien säännöt ja saatan jopa ymmärtää jotain niitten hienouksista. Joskus innostun liikkumaan itsekin, vaikka silloin ei kyse varsinaisesti urheilusta olekaan. Tavallisesti en juuri katso televisiota, mutta viime aikoina olen istunut olohuoneessa useampia tunteja päivässä vahtaamassa olympialaisia. Erityisen hauskaa on katsoa näin neljän vuoden välein lajeja, joita muulloin ei täkäläisiltä kanavilta näe.

Mutta miten tämä liittyy keskiaikaan? Muutoin kuin ehkä sen puoleen, että mm. jousiammunta ja miekkailu ovat niitä lajeja, joita näkee vain olympialaisten aikaan. No siten, että urheilun seuraamisessa televisiosta on se hyvä puoli, että sitä ei tarvitse katsoa koko aikaa, kuten vaikkapa elokuvaa, ilman että menettäisi mitään oleellista. Olenkin tehnyt viimeisen parin viikon aikana paljon käsitöitä ja suurin osa niistä on ollut elävöittämisharrastukseen liittyvää. Tein muun muassa kaksi housuparia ja muutamia lautanauhoja, yksinkertaisempia housujen vyötteiksi ja hieman monimutkaisempia ihan vaan tekemisen ilosta. Aloittelin myös pöytäliinaa paikallisen harrastusryhmän tarpeisiin ja kirjottua vyöpussia elävöittäjäystävälle, mutta huomasin, että ne vaativat liian paljon tarkkaa tuijotusta, joten teen ne valmiiksi nyt kun kisat ovat ohi.

...steady...

I like sports. I like to watch it, if possible. I know at least all the common games played in Finland and their rules; sometimes I can understand something about their fineries too.  Sometimes I even get a urge to exercise myself, but that you can hardly call a sport. Usually I do not watch telly a lot, but lately I have sat in our living room hours watching Olympics. Especially fun is to see sports they do not usually show in a television here.

But does this have something to do with Middle Ages you might ask. Other than seeing archery or fencing , which are sports you do not usually see in Finnish television.  Well, you do not lose anything, if you are not watching all the time, unlike when watching movie etc. so you can do crafts at the same time. I have been doing quite a lot of things like hand sewing and tablet weaving during the couple of last weeks. I started and finished two pairs of trousers or pants, made simple tablet weave bands for them and some more complicated tablet weaving just for fun. I also started a table cloth for the local re-enactment group and a embroidered pouch for a friend, but they needed too much close watching, so I need to finish them now when the Olympics are over.

...hep.
...go.

Tässäpä housut.
The trousers.

Muutamia lautanauhoja.
Tablet weaving.

Apinasaaren aarre. The Treasure of Monkey Island

Päätimme lähteä elävöittäjäystäväni kanssa tieteelliselle tutkimukselle ja luodata Aarnimetsän rannikkovesiä. Samalla pistäydyimme rakkaan paronikuntamme alueeseen kuuluvalla karulla, mutta omalla tavallaan viehättävällä saarella, joka tunnetaan nimellä Apinasaari. (Tuntemisesta juolahti mieleeni, että tutkijatoverini muuten omien sanojensa mukaan on yksi Aarnimetsän tunnetuimpia airuita.)

Reenactment friend Fearghas and I decided to make a scientific journey and sound the coastal waters of Aarnimetsä. As we were doing it, we dropped in to an austere but quite beautiful island, which also belongs to Aarnimetsä. It is known as Monkey Island.

Kyseisen saaren omistussuhteista on ollut vuosien varrella jonkin verran kuningaskunnan sisästä polemiikkia, ja jotain havaintoja saaren poliittisesta liikehdinnästä oli havaittavissa tälläkin kertaa, mutta koska emme olleet yhteiskuntapoliittisesti aktiivisella matkalla (myös vääriä huhuja sen romanttisesta luonteesta on ollut liikkeellä, mutta haluan painottaa sen puhtaasti tieteellisiä vaikuttimia) vaan tutkimusmatkalla, emme asiaan sen syvemmin puuttuneet, vaan jätimme asian muitten huoleksi.

There have been some discuss of the ownership of the said island lately and we saw signs of a political movement when visiting it, but as our intentions were not social (or romantic, thought there were wrong rumours about that) but scientific, we thought others might take care of that.

Enemmänkin meitä kiinnosti muuan pienempi löytö, sillä saarta tieteellisesti tutkiessamme havaitsimme aarteen! Pienessä pussissa oli kaulanauha, jossa oli käytetty kauniita helmiä ja kultaa. Käsityön laatu tosin jätti hieman toivomisen varaa, mutta koska arvelimme, että Aarnimetsän vapaitten merimiesten oli täytynyt var… tuota hankkia se kuningaskuntamme läntisistä osista, se lienee ymmärrettävää. Arvelimme siis, että kyseessä oli kyseisten uljaitten merenkävijöiden aarre, jota he olivat olleet viemässä lahjaksi paronittarellemme ja joka jostakin syystä oli jäänyt ja kadonnut Apinasaarelle. Kun palasimme tutkimusretkeltä, varmistui, että asia on näin ja pian saimme nähdä viehättävän paronittaremme Agatan entistäkin sädehtivämpänä, kun hän sai vastaanottaa kaulakäädyn piraattilaivaston kapteenien kädestä.

Even more interesting was another find we made, as it was a little treasure! We found a tiny bag, and a necklace made of pearls and gold in it. I have to say that the craftsmanship was not the best possible thought, but as we thought our noble sailors had robb… ahem bought it from the western part of our fair kingdom it was quite understandable. So we thought the treasure had belonged to the navy of Aarnimetsä and they had lost it for some reason when bringing it to our dear Baroness. When we came back from the journey, we found out it was true. Soon enough we could see our beautiful Baroness Agata shine even more, when she received the necklace from the hands of the captains of navy of Aarnimetsä.

Lahjakirja. A Scroll

Päätin tässä talvella ottaa haasteekseni tehdä 50 lahjakirjaa joko kuninkaallisille tai ruhtinaspareille. Parista olen tainnut pistääkin kuvia, yksi on vielä antamatta saajalleen. Nyt olen tehnyt neljä, joista viimeisin annettiin saajalleen viime viikolla Ruotsissa, tai Nordmarkissa oikeastaan. Silver Guard on taistelutoiminnassa ansioituneille henkilöille annattava lahjakirja. Teksti on hieman ahtaasti, sillä ajattelin sen vievän enemmän tilaa kuin se lopulta vei. Tein harjoitustekstin sen verran isommalla kirjoituksella. Inspiraation kuvitukseen sain A History of Illuminated manuscripts –kirjan sivulta 131, käsikirjoituksesta, joka sijaitsee Pariisin Kansalliskirjastossa.

I decided a few months ago I´ll challenge myself to do 50 kingdom or principal level scrolls and this far I have made four. I think I have shown pics of a couple of them and one I cannot show yet, as the person, who is going to get it, have not got it. The fourth was given last week in Sweden or in Nordmark actually. The Order of the Silver Guard is an order for fighters. The text is a little bit tight, as it took less space I thought. I practiced it with a bit bigger letters. The inspiration for the illumination is from A History of Illuminated Manuscripts, page 131. The original manuscript is at the moment in Paris, Bibliothèque Nationale.