Uuden vuoden lupauksethan nyt tiedetään ja muutenkin, vuoden vaihtuminen
uuteen juuri tässä kymmenkunta päivää talvipäivän seisauksen jälkeen on
tietenkin ihan vain sopimuksenvarainen juttu, mutta onhan se ihan kiva välillä
pysähtyä hetkeksi ajattelemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevia.
Keskiaikaharrastuksen puolesta vuosi 2013 oli tähän mennessä ehkä täysin
tähän mennessä. Osallistuin moneen elävöitystapahtumaan, myös kahteen
ulkomaiseen. Tein vaatteita ja muuta rekvisiittaa sekä itselle että muille.
Löysin elävöityksen osa-alueen, jota haluaisin kaikkein vahvimmin edelleenkin
harjoittaa. Sain keskiaikanimeni ja -vaakunani rekisteröityä. Etsin tasapainoa
harrastuksen ja muun elämän välille, en sitten tiedä, löysinkö, mutta juuri nyt
ainakin olen tyytyväinen.
Alkavana vuonna oletan keskittyväni yhä enemmän kalligrafiaan ja
illuminaatioon, jotka siis tuntuvat juuri nyt siltä omimmalta alueelta
harrastuksessa ja seurassa. Niissä yhdistyvät hyvällä tavalla luontaiset
taipumukseni ja haaste kehittyä edelleen, tutkimus ja kädentaidot, keskiaika ja
seuratoiminta, tieteet ja taiteet sekä palvelu. Olen miettinyt sitä, miten
näitä taitoja tänä vuonna kehittäisin, jotenkin suunnitelmallisemmin kuin
vain kaatumalla kirjakääröstä toiseen. Aloitan nyt myös Aarnimetsän
kirjurina, eli Suomen keskiaikaseuran kirjuritoiminnasta vastaavana
toimihenkilönä.
Tässä on edelleen kaikenlaisia tekstiilisuunnitelmia myös. Viime vuodelta on
keskeneräisiä hankkeita, vaikka monta varsinkin pientä
juttua olen nyt pyhien aikaan saanut valmiiksi. Uusia suunnitelmia on
ilmassa. 1300-luku on toki minun vuosisatani, mutta kaikenlaisia sivupolkuja
ilmaantuu. 2013 tein ensimmäisen renessanssiasuni ja vahvasti vaikuttaa siltä,
että vuonna 2014 toteutan, tai ainakin alan toteuttaa jo jonkin aikaa
miettimääni 1100-luvun vaatekokonaisuutta. Ja tällä kertaa siis eurooppalaista
keskiaikaista asua, en suomalaista rautakautista. Kangas on jo hankinnassa.
Totesin, että keskiaikamarkkinoilla en käynyt juurikaan viime vuonna, vain
Hansapihalla Jyväskylässä, mutta tänä vuonna aion sitten osallistua niihin senkin
edestä. Turun markkinoita varten on jo kortteeri varattu, Hollolan markkinat
ovat taas, ja hansapiha ilmeisesti toteutetaan tänäkin vuonna. Ilmassa on myös
huhuja, että Olavinlinnan kieppeillä järjestettäisiin viimein keskiaikatapahtuma.
Everybody knows New Years resolutions and anyway, it is just an agreement to change calendars about ten-days
after solstice, but it is nice to think past, present and future sometimes, remember
what have gone and make new plans.
2013 has been the fullest year,
from re-enactment point of view this far for me. I have taken apart of many
events, even two of them abroad. I have made a lot of clothes and accessories
for others and myself. I found out what is the most interesting part of the
hobby for me at the moment and I want to concentrate to it and became better at
it. I got my medieval name and device registered. I tried to find balance
between the hobby and other life. I do not know if I found it, but I feel quite
happy at the moment.
2014 I am planning to
concentrate more to calligraphy and illumination; they feel the most important
part of the hobby for me now. They are things that combine my natural talent
and good amount of challenge to learn the skills better, research and handwork,
medieval interest and society (of the hobby), art and science and service. I
want to practice them in a more planned way than just doing a scroll after
scroll without thinking. I am also starting as a signet of Aarnimetsä, a
officer whose area of responsibility is calligraphy and illumination.
Of course, there is all
kind of plans for textile projects too. I still have UnFinished Objects from
last year, thought I have finished quite many small ones during holidays. There
are new plans. 14th century is and will be my century, but there are
side paths. 2013 I made the first renaissance garb and it seems 2014 I will
make 12th century outfit I have planned quite a while to do. 12th
century means this time Medieval European, not Iron Age Finnish. The fabric for
a under dress is on its way already.
I realized I
visited hardly any medieval markets last year, only small local market. This
year will be different. I have already made a reservation for Turku medieval
market, there will be Hollola market this year again and I have heard they are
going to have said local market too. There are also rumors of a medieval event finally
in Savonlinna, around the medieval castle.