¨Glass as a man-made material is thousands of years old. The production of glass has always been a relatively high-tech process, stretching the technological limits of every age.¨
- Bandhu Dunham in his book Contemporary Lampworking (vol. 1)
Olen tehnyt viime aikoina aika lailla helmiä, mutta myös ajatellut niitä. Paljon. Vanhoja helmiä, ikivanhoja helmiä, uusia helmiä ja kuinka tehdä niistä vanhojen helmien näköisiä. Olen aikeissa tehdä sarjan artikkeleita tänne blogiin erityyppisistä vanhoista helmistä, kuinka luulen että ne on tehty ja kuinka teen itse niitten tapaisia helmiä. Tämä on siis johdatuspostaus aiheeseen. Olen ajatellut aihetta jo pitempään, mutta minulla on ollut energiaa kaivaa, tutkia ja testata yksityiskohtia vasta viime aikoina.
Olin jo lähes kirjoittanyt tämän tekstin, kun sain muitten myöhemmästä rautakaudesta kiinnostuneitten tavoin myöhäisen joululahjan, kun tämä artikkeli julkaistiin. Se kertoo Ravattulan Ristimäen arkeologisten kaivausten tuloksista haudasta 1/2015, erityisesti helmistä, joita haudasta löytyi. Tiesin helmistä melko pian niitten löytymisen jälkeen, ja olen odottanut vesi kielelllä tarkempia kaivaustuloksia. Tulenkin varmaan käyttämään tätä artikkelia hyväkseni tulevissa postauksissa, mutta nyt muutamia yleisiä ajatuksia vanhojen helmien uusintojen teosta.
Periaatteessa tekotapa on enimmäkseen sama rautakautisissa helmissä kuin minun tekemissäni. Tuhat vuotta sitten helmet tehtiin kuitenkin käyttäen lasin sulatuksessa apuna uunia, kun itse käytän poltinta, jossa polttoaineena on maakaasu, tarkemmin propaani, ja liekkiä kuumentaa ilmasta rikastettu happi. Näin saan pieneen liekkiin paikallisesti lasin vaatiman lämpötilan ja pystyn tekemään helmet katsoen niitä hyvinkin läheltä, ilman että esimerkiski yrittäisin kurkistella saviuunin sisään ja nähdä mitä tapahtuu. Monet asiat ovat minulle helpompia kuin muinaisille mestareille, joitten helmiä ihastelen, kun ne ovat tekotavasta huolimatta niinkin taitavasti tehtyjä. Joitakin tekniikoita tosin on, jota ovat jopa luontevampia uunitekniikalla tehden, mutta niistä myöhemmin lisää. Helmiä tehdään myös lasinpuhallukseen perustuen, mutta itse teen lähinnä kierrettyjä helmiä, joissa sulaa lasia kierretään saveen kastetun metallipuikon ympärille.
Lasin koostumus on ollut perusaineiltaan kutakuinkin sama siitä lähtien, kun se keksittiin muutama tuhat vuotta sitten, tosin sitä on paranneltu vuosituhansien varrella. Lasi tehdään ylensä piioksidista (eli kvartsihiekasta), juoksutteesta, tasapainottavista mineraaleista (kuten alumiinista, lyijystä, natriumista tai kalsiumista) ja värjäävistä aineista. Lasi saa värinsä useimmiten erilaisista metallioksideista, ja yhteen metalliin perustuvat värit ovat olleet käytössä myös tuhansia vuosia. Ne ovat myöskin helpoimpia ja yleensä nykyisin edullisimpia laseja. Nykyisin erisävyisiä laseja on käytössä paljon enemmän, mutta useat niistä värjätään useammalla alkuaineella, jotka saattavat käyttäytyä ennalta-arvaamattomasti kuumennettaessa, kun aineet reagoivat toisiinsa kemiallisesti.
Muutama seikka kiinnittää usein huomioni, kun näen jossakin rautakautisten ja ns. viikinkihelmien uusintoja. Ne ovat usein liian isoja. Aluksi tein itsekin helmet suurehkoiksi, kun perustin tekemisen lähinnä kuviin, joista kokoa on vaikea arvioida. Esimerkiksi museokauasta onkin kiva ostaa yksi iso yksittäinen helmi ja tehdä siitä vaikkapa riipus tai avaimenperä. Kuitenkin esimerkiksi vanhojen helminauhojen helmet ovat aika pieniä, artikkelin korussakin ne ovat maksimisaan 10 mm levempään suuntaan. Näin ne ovat olleet myös kevyempiä, seikka johon olen alkanut autenttisuuden lisäksi kiinnittää huomiota myös käytännöllisyyden vuoksi sen jälkeen, kun tein itselleni viikinkityyliset vaatteet ja helmivitjoja. On mukavampi seistä selkä suorana, kun ketjut ja vitjat eivät paina ihan tolkuttoman paljon...
Toinen seikka liittyy siihen, että rautakautiset helmet ovat usein mattapintaisia (kuten artikkelissakin mainitaan useimpine helmistä olevan), ja niinpä uusinnoistakin usein tehdään mattaisia joko hapottamalla tai hiekkapuhalluksella. Helmet ovat kuitenkin teoriani (ja myös esimerkiksi vuosikymmeniä lasihelmiä tutkineen Augusto Paninin teorian) mukaan usein mattapintaisia siksi, että ne ovat olleet happamessa maassa vuosisatoja ja näin luonnon hapottamia. Uutena ne ovat olleet kiiltäviä, tai ainakin tekijä olisi oletettavasti halunnut niitten olevan. Vaikka lasi ei ole ollut yhtä halpaa kuin nykyisin, se on kuitenkin ollut edullinen vaihtoehto oikeille kiiltäville jalokiville.
Esimerkiksi antiikin roomalaisten jäljiltä säilyneet lasiesineet, jotka eivät ole olleet maassa (tai ainakaan pohjoisen happamassa maaperässä) ovat kiiltäväpintaisa. Osa helmistä on toki voinut olla jo uutenakin mattapintaisia, mutta silloin kyseessä on ollut virhe, tai ainakin piirre, jota oletettavasti on yritetty välttää. Lasi (joka on amorfista ainetta, jolla ei ole tiettyä kiderakennetta) on tekoprosessin aikana kerännyt pintaansa kiteytymää väärän lämpötilan, epäpuhtaan lasimateriaalin tai liian vähähappisen pelkistävän liekin vuoksi. Olen erittäin kärjistäen (koska kuitenkaan ei ole samanlaisesta "virheestä" kyse, ja mattapintaiset helmet elävöittäjällä ovat toki ajanmukaisemmat kuin vaikkapa kiiltäväpintainen aventuriinilasihelmi) verrannut helmen hapottamista siihen, että seppä takoisi viimeisen päälle olevan uusinnon muinaisesta puukosta ja sitten ehdoin tahdoin ruostuttaisi sen. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että hapotin itsekin aivan ensimmäisiä tekemiäni uusintohelmiä, mutta nyt säästän hapotuksen modernien helmien hauskaksi tehokeinoksi.
Onnea ja kiitos, jos luit tänne asti, vaikkei kuvia olekaan! Silmäkarkkia on sitten luvassa, kun saan ruudulle juttuja varsinaisista helmityyleistä
So I have lately made beads, but I have also thought beads. A lot. Old beads, ancient beads one could say. New beads, made to look like old beads. Yes, I am actually planning a serie of posts about old style beads, how I think they made them and how I am making them. This is kind of intro post to it. I have planned it all autumn seriously (and much longer as an idea, but I have not had energy to dig and hunt and test missing pieces before now).
I had even this text almost written, when I, and other people interested of late iron age, got a late Christmas present in a form of this article (only in Finnish). It is telling about the grave 1/2015 of Ristimäki, Ravattula and especially of 31 beads found from it. I have known of the beads almost since they found them and been waiting for information of it. I will probably use this article a lot in the blog posts, bit first I would like to write about some general thoughts about reproducing old glass beads.
Thought the basic technique is same in old and new beads, turning molten glass around metal mandrell, the source of heat to melt glass is different today from thousand years ago. They used small kiln or furnace and worked inside of the kiln or very near the lid of it, when modern lampworker uses torch, which uses gas, like propane as fuel. I can work much closer and accurately, but still I admire the beads of old masters. Even thought it must have been more difficult, they still managed to do such a fine beads. Beads can be made also with glassblowing method but I am mostly doing them by winding glass around mandrel.
Glass have been made using basically same materials thousand of years, thought there have been a few improvements to the formula during years. Glass has been made usually from silicon dioxide (silica, known as a sand too...), flux, stabilizing agents (like alumininum, natron, or calsium) and colouring compounds. Glass get colour usually from different metal oxides and a colour from a single metal oxides have been around about as long as glass. They are usually also the cheapest and the easiest to use glass. Nowadays there are a lot of new shades in glass, but they are usually got using several metal oxides etc, and can cause unexpected colour reactions in a flame.
There are a few things I would like to discuss about reproductions of old, for example Viking style beads before I start about different bead styles. First, they are often too large, At first I made them myself quite big, when I just looked at photos without anything to compare their size in them. It is also nice to buy for example a museum shop one big bead and use it as a pendant or a key ring charm. But actually real old beads have been surprisingly small, for example in the aforementioned article says, that the beads in the grave where max 10 mm wide, wider way. The smaller the lighter, and besides authenticity it makes small beads also nicer to use. I found that out latest when I made myself Viking style clothes with several bead strings. It is easier to stand straight when your jewelry is not too heavy...
Another thing is about old beads being matte (like they said in the article about most of the beads in the grave), and so making also new beads with sandblowing or using acid agent. Part of the beads might have been matte from the start, but my (and for example one of Augusto Panini, who have collected and researched old glass beads several decades) theory, that beads have been, or at least meant to be clear and shiny and they are matte because they have been buried to acid ground. Even thought glass was not as cheap as it is today, it has been anyway much more affordable alternative to real shiny gems.
Congrats and thank you, if you managed to read this far without any pics. I promise some eye candy when I' ll write the articles of different bead styles!
