Elämä ja vähän kuolemakin sattui, joten lupaamani artikkelisarja on lykkääntynyt. Mutta tien päällä taas.
Isälläni on usein tapana lainata vanhaa iskelmää, kun hän katselee tekemiäni helmiä sanoen: Se helmi oli, mutta lasihelmi vain. Isäni arvostaa taitoani, mutta ihmiset, jotka tuntevat minut, saattavat tästä päätellä, kenen huumorintajun olen perinyt. Joka tapauksessa laulun sanat käyvät usien mielessäni, kun teen yksinkertaisia yksivärisiä helmiä. Niitten tekeminen on joutuisaa, mutta aika tylsää, jos niitä tekee suuria määriä kerrallaan. Usein teenkin niitä verryttelynä poltinsession aluksi ja lopuksi väreillä, joita sillä kertaa käytän monimutkaisemmissa helmissä.
Usein arkeologisissa jutuissa näytetään parhaiten säilyneitä ja hienoja töitä, lasihelmien kohdalla esimerkiksi merovingiaikaisia Vöyrin helmiä, mutta todellisuudessa kaikkien löytöjen kaikista helmistä suurin osa on yksinkertaisesti koristeluja tai ihan vaan muutaman millin kokoisia yksivärisiä helmiä. Esimerkiksi Euran Luistarista, jonne haudattiin usean sadan vuoden ajan rautakaudella, on löytynyt suuret määrät yksivärisiä helmiä, kenties yhdistettynä yhteen tai muutamaan hieman koristellumpaan helmeen. Linkin helmet on löydetty hajallaan haudasta numero 130. Vanhemmissa löydöissä on usein ongelmallista se, että kaivauspöytäkirjat ovat puutteellisia, eikä kaikkien helminauhojen yhteydessä voida enää tietää, ovatko ne kuuluneet alun perin samaan kokonaisuuteen, ja ovatko ne olleet esimerkiksi kaulanauhoja, kupurasolkien riipuksia tai vaikkapa rannekoruja.
Miten yksinkertaiset helmet on tehty? Tässä linkissä näkyy yksi kokeilu rautakaudella tyypillisesti käytetystä helmiuunista. Videon lopussa tehdään myös muutama helmi. Perusteiltaan tekniikka on ns. kierretty helmi, eli pehmeäksi sulatettua lasia kierretään metallitangon eli mandrellin ympärille. Videon näyttämässä mehiläispesäuunissa se tehdään joko välillä tulessa lämmittäen ja uunin ulkopuolella muokaten, tai kuten tässä toisessa videossa, tartuttaen lasi mandrellin ja sulattaen ja kiertäen se uunissa helmeksi. Jälkimmäisessä tekniikassa syntyvä perushelmi on tyypillisesti tynnyrin muotoinen. Kun tynnyrinmuotoista helmeä koristellaan ja se sulaa prosessissa lisää, sekin alkaa pikkuhiljaa hakeutua muotoon, jossa sillä on mahdollisimman vähän pinta-alaa. Nykyisin (ja myöhäiskeskiajalla...) käytetyllä lamppulasitekniikalla perushelmestä tulee pyöreä, tai donitsin muotoinen. Siinä päästään lasia sulattamaan suoraan lasitangosta asteittaisesti helmeen lisäten, ja sula lasi hakeutuu automaattisesti pallon muotoon.
Kuvassa olen tehnyt uunissa nopeimmin syntyvän perushelmen näköisen helmen (jota siis jouduin työstämään saadakseni muodon), ja helmen, joka lamppulasitekniikalla on nopein ja helpoin tehdä:
In this picture you can see typical shape of a basic bead made in beehive kiln (I had to marver it a bit to get the barrel shape) and the easiest basic bead made with a modern lampwork torch:
Tässä kuvassa puolestaan helmiä, jotka tein Pöytyältä löydetyn helminauhan innoittamana. Museon saateteksti sanoo, että ne on löydetty peräkkäisenä ketjuna ja ovat nähtävästi samasta ketjusta.
And here you can see beads I made inspired by the beads from Pöytyä find. The museum text says they have been found in a row, so they are probably from the same chain.
My dad often repeat a line from a old schlager, when he is looking at my beads. The words are in Finnish, but the idea is roughly translated this: You were a gem, but a simple gem made of glass. Do not get me wrong, my dad likes my beads and thinks I am talented, but people who know me, probably can guess where I inherited my sense of humour. Anyway, the words of the song come to my mind often, when I am making simple one coloured glass beads. They are fast, but quite boring to do, especially when done in quantities. Usually I make them first and last of the session, and use same colours than in more complicated beads I make during the same session.
When talking about archaeological finds it is often habit to show pictures of the most spectacular items, like Vöyri necklace or beads in a case of glass beads found in Finland. In reality, most of the beads are simple small one coloured beads, alone or combined with a couple of decorated beads, for example in many finds from Luistari, Eura. Luistari have been used as a graveyard several centuries during the Iron age. In older finds there is also a problem caused by not so well made rapports of the diggings. It can be that we cannot tell anymore, if certain beads are from the same piece of jewelry, or if the said item had been a necklace, a bracelet or something else.
So how glass beads have been made? In this link you can see a video of a typical beehive style bead kiln of Viking age. At the end of the video they are making a few beads in it too. Basically the technique is called wound bead, where molten glass have wound around metal stick called mandrel. Winding can be made warming the glass in the kiln and marvering the glass outside of it to shape or totally in the kiln, like in this video. When later technique is used, the typical basic shape is barrel. When the bead is heated more for example when putting decoration to it, it melts more and starts to became more spherical, as a sphere is the shape with least surface. The easiest and fastest made basic shape of modern (and medival too...) lampworked bead is right away spherical or donut shape, as the glass have been melted and added gradually to the bead from a thin glass rod.
