maanantai 26. elokuuta 2013

Se fiinimpi suihkumyssy. My new shower cap.


Osallistuin siis Realm of Venuksen haasteeseen, jossa tehtiin renessanssivaatteita, mielellään italialaiseen tyyliin. Ihan en ehtinyt saada kokonaisuutta valmiiksi elokuun puoleen väliin mennessä, mutta sen jälkeen olen täydentänyt sitä ja viimeistellyt periaatteessa valmiita vaatteita. Linkissä näkyvien juttujen lisäksi olen tehnyt sekä hihat punaiseen päällysmekkoon että mustat irtohihat. Nyt asu muistuttaa jo jonkin verran inspiroijaansa.
Lisäksi olen tehnyt mustan partletin (joka siis ei ole maalauksen mukainen) ja valkoisen englantilaistyyppisen myssyn. Aion siis pitää asusta kahta eri versiota, mustavalkoista hieman arkisempaa ja sitten hivauttaa sen päälle punaisen silkkimekon ja muut hörhelöt juhlavampaan käyttöön. Parin viikon päästä osallistun tapahtumaan, jossa toivon mukaan asuista ehdittäisiin ottaa kuvat.

Juhlahörhöttelyyn tarvitsin hieman erilaisen myssyn. Ajattelin jo tehdä italialaistyyppisen turbaanilta näyttävän balzon, mutta totesin, että en ehdi enää metsästää tarvittavia materiaaleja ja teinkin sitten tällaisen juhlavammanpuoleisen suihkumyssyn. Dokumentointi on vahvalla pohjalla ja menee suurin piirtein näin: Joo, kello on 12 yöllä ja tekis mieli aloittaa pipo. Tossa ois tota mustaa silkkiorganzaa, mulla on jossain kultalankaa ja helmiä talosta löytyy enemmän kuin laki sallii. Ja enköhänmä jotain täntyylistä ole jollain renetyypillä joskus nähnyt. Jep, tehään tällai sit…
So I tooka part to challenge of Realm of Venus. We made Renaissance dresses in Italian style to it. I never managed to do all ready until deadline mid-August, but after that I have finished the outfit and made new pieces to it, sleeves for red dress and black sleeves. Now it reminds a little of the inspiration.

I also made black partlet (so it is different from the painting) and white English style cap. I have plans to use black and white combination when in more common situations and wear red silken dress over black dress and all the finery when needed finer attitude. I am going to join an event in a couple of weeks where I hope is time to take a few pics of my new dresses.
For party times I needed a different headdress. I thought to make an Italian balzo, but had no time to get stuff for it, so I made this kind of finer shower cap instead. It is very well documented and the documentation goes about this way: All right, it is midnight and I would love to start making the headdress. So, I have this leftover silk organza, I think I have some gold thread somewhere and beads I have more than anyone else in our neighborhood. And I am pretty sure I have seen Rene enactors wearing something like this. Yep, I’ll do it…

 
 
 
 
 

Leikkasin kankaasta noin 40 senttiä halkaisijaltaan olevan pyöreän palasen. Ajattelin, että saattaapi olla liian iso, mutta itse asiassa olisi saanut olla isompikin. Kirjoin siihen yliluottelemalla kultalangoista ristikon. Samalla kun kiinnitin jälkimmäisen kerroksen, ompelin työhön risteyskohdissa 4 mm helmiäiskristallihelmen. Lopuksi käänsin noin sentin ympyrän reunoista nurjalle niin, että samalla muodostui nauhakuja. Tein kierrenyörin mustasta silkkilangasta ja pujotin sen kujaan. Sinne on pujotettu myös ohut metallinen hiuspanta, jolla saan myssyn pysymään päässä ja otsahiukset myssyn sisässä, niin että näyttää kuin otsista ei olisikaan.

I couched golden thread to it as a lattice and sewed 4 mm crystal pearl to every crossing. Then I turned about 1 cm of fabric to the other side and sewed it so that there is some space for cord. I cut from fabric about 40 cm circle. I thought it might be a bit too large, but found out later it could have been even bigger. I made the cord from silk yarn and put it to the cap with metal hear band, which keeps my fringe away from the forehead.

Kyllä tähänkin sitten viikonloppu vierähti…
Well, it took a hole weekend to make this but now I have at least so fine shower cap…


torstai 1. elokuuta 2013

Nyörinpäät. Aglets

Tarvitsenkin lähiaikoina nyörinpäitä ja mietin, että tekisinkö itse vai tilaisinko jostakin. On minulla niitä tuolla muutama, mutta ne ovat niin isoja, että nyörinreikien pitäisi olla aikamoiset ja nyörinkin liian paksua tarkoitukseensa tai minun makuuni.

Sattuikin sopivasti, kun Facebookissa eräässä ryhmässä joku oli pistänyt linkin YouTube-videoon, jossa tehdään nyörinpäitä. Tässä videon tekijä kertoo lisää projektistaan ja tässä on linkki ohjeeseen, jota hän oli käyttänyt.

I will need a few aglets in a near future and was just pondering if I should try doing them myself or order them somewhere. I have them, but they are so big, that holes should be enormous and a cord too thick to my taste.

So it was perfect timing, when someone had put a YouTube link to a Facebook group about making aglets. Here the maker is telling about the project and here is the link to the original instructions he had used.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Sukkasillaan. About socks


Olinpa tuossa sangen hienossa keskiaikatapahtumassa Saksanmaalla juhannuksena (jos sitä nyt siksi voi siellä kutsua, keskikesä kuitenkin) ja palattuani pyykkäsin vaatteita. Pellavapyykin mukana koneeseen olivat livahtaneet myös villaiset kangassukat, jotka sitten kutistuivat hiukat. Kyllä ne jalkaan vieläkin menevät, napakasti, mutta varret ovat aavistuksen lyhyet, jotta ne saisi sidottua hyvin polvitaipeesta sukkanauhoilla. Olen leikannut paritkin sukat, koska pitemmissä tapahtumissa on tuntunut, että voisi niitä nyt useammat kuin yhdet olla, mutta en ole kopeutunut ompelemaan niitä. Nyt oli sitten pakko. Ompelin ensin pellavaiset ja mieleen juolahti, että vaikka tässä on tullut tehtyä taas kaikkea isompaa ja näyttävämpää, tällä kertaan pääosassa olkoon nuo hameitten alle piiloon jäävät, kuitenkin tärkeät vaatekappaleet.
I spent the Midsummer at a very great and memorable re-enactment event in Germany and when I came home, I washed clothes as usually. This time my stockings decided to join linen to washing machine and they shrank a little. They still fit, very closely, but they are a little bit short to tie comfortable with garters around my knees. I have cut a couple of pairs of socks before, as with one pair it is a bit uncomfortable at longer events, but never managed to sew them. Now I had to. I sewed the linen pair first and it came to my mind that thought I have made larger and more elaborate things lately, this time the leading role goes to these rarely seen, but important pieces of cloth.


Olin leikannut sukat omiin jalkoihini mitoitetun kaavan mukaan, mutta jalkapohjakappale vaatii ainapientä istutusta. Neulasin pohjat päältäpäin jalkaan ja myös ompelin ne päältäpäin pienillä pistoilla.Pellavasta pistot näkyvät selvemmin kuin villakankaasta, vaikka kuva onkin hieman hämärä.

I had cut the socks with a pattern fitted to my feet, but the sole pieces need adjusting and fitting anyway. I pinned and sewed soles to the socks from the right sides with little stitches. From linen you can see them a bit better than from woolen fabric, thought the pic is not the best one.


Takasaumat ompelin ja huolittelin yläosastaan oikealle puolelle, koska reunat kääntyvät sukkanauhan yli ja näin käännöksen saumat jäävät käytössä pois näkyvistä. Niin kuin noita sukkia nyt tosiaankaan ylipäätään juuri kukaan muu näkisi kuin itse, mutta kunhan hifistelin.
The back seams I sewed and hemmed partly to the right side, because they will turn over garters and then hemming is unseen. Well, nobody else than me hardly ever sees them, but I just wanted to do them like that…


Tässäpä uusi ja vanha sukka sulassa sovussa. Vanha on muistojen ja paikkausten kruunaama ja lähtee parinsa kanssa toki mukaan seuraaviinkin tapahtumiin, on se vaan niin mukava!

Ja sukista puheen ollen, Eleanora Toledolaisen sukkien mukaan tehtävät neulotut renessanssisukat eivät ole kovin paljoa edenneet, mutta eivätköhän nekin tässä kesän mittaan valmistu. Kunhan olen ommellut uudet villaiset kangassukat!

Here you can see a new and an old sock together. The old one is crowned with memories and patches and it will follow me to events after this too with its pair, it just is so comfy.

And talking about socks, here are stocking knitted after Renaissance sock of Eleanora of Toledo. It is progressing slowly, but surely. Especially after I have finished woolen sewed socks I still need to do!



Ai niin, se tapahtuma. Tässä olen upouudessa Moy bog –mekossani (josta näkyy vain pätkä hihaa...) linnan pihalla ja takana näkyy naapurilinna.
Oh yes, the event. Here I am wearing my brand new Moy bog dress (you can see only a short piece of a sleeve...), the neighborhood castle as a back view.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Linkkei ja juttui. Links and things

Mainitsin viime kerralla jotain renessanssivaatteista, joita olen alkanut tehdä. Aioin blogata niistä, mutta ainakin ensi alkuun hankkeesta voi lukea täältä, koska varmistaakseni rättien valmistumisen edes joskus, osallistuin haasteeseen, jossa pitäisi saada vaatteet tehtyä elokuun puolenvälin kieppeillä valmiiksi. Ja kun sinne kerran menette, niin vilkaiskaapa muittenkin osallistujien aikaansaannoksista.

Toinen linkki johtaa lasi-, koru-, helmi- ynnä muuta sellaista -blogiini, jonka uusin merkintä sivuaa keskiaikaharrastusta. Olen hieman pulassa paronilliseen lahjakoriin luvattujen helmien kanssa.

Ja sitten vielä kuva langasta, joka oli vaiheessa edellisen postauksen aikaan. Se on nyt kolmen säikeen Z-kierteistä ja oikeastaan taidan tykätä sen murretuista väreistä, jotka muistuttavat luonnonväreillä värjättyä lankaa, vaikka otaksuttavasti värjäyksessä on käytetty jotakin muita värejä. Lanka on muuten puoleksi villaa, puoleksi silkkiä, joten pehmoista neulakinnasta siitä saa aikaiseksi. Se on aika paksua, noin 130 m/100 g.



Here is the pic of thread I had started when blogging last time. Now it is ready, plied with three strands and Z-twist. I think I start to like the colours. They remind me of organic colours, thought I think the fibre had been dyed with something else. It is half silk, half wool, so I can make soft and nice naalbinding with it. It is quite thick, about 130 m/100g.

I also mentioned last time that I have started to make Renaissance clothes. I was thinking to blog about them, but now you can read about them here. More text coming now and then. I joined the challenge to get the garb ready in decent time. It should be ready about mid August. And when you are there, read the stories of other entrants too!

Another link leads to my other blog, which is about glass, jewellery, lamp working etc. The latest blogging has something to do with my re-eancting hobby, as I am in a trouble with beads I promised to baronial gift basket. Oops, I just remembered it is in Finnish only. OK, I'll translate it later.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kehrääjän käsikirja. The book of April

Tässä olisi tuhat ja yksi elävöitysasiaa tehtävänä ennen juhannusta ja mitäpä minä sitten innostun pitkästä aikaa tekemään? Jotain, mikä ei edesauta yhtään noita tehtäviä töitä: kehräämään pitkästä aikaa. Pengoin jotain muuta varastoista ja satuin aukaisemaan laatikon, jossa on kehräyskuituja ja kehrättyjä kertaamattomia lankoja. Siitä se sitten lähti. Ensin tuntui, että enhän minä tätä hallitse enää ollenkaan, mutta pian taito (no, taito ja taito) tuli takaisin. Nyt on tullut kehrättyä jo pariakin lankaa. Kuvassa oleva on kehrätty S-kierteiseksi ja kertaan sen Z-kierteiseksi, joten siitä tulee neulakinnaslankaa. Voi olla, että jos värit vielä kerratessa muuttuvat harmaamman vihreäksi sekoittuessaan, värjään sen luonnonväreillä. Tai teen langasta sukat.

Well, I am having about thousand and one re-enacting oriented thing to do before Midsummer and what I am doing? None of those things, but spinning after a long break. I was looking for something else and happened to open the box with fibers and unplied span threads. And there I was again. At first I thought I so cannot do this anymore, but soon I found out the old rythm. Now I have spun a couple of threads. This one has been spun with S-twist, so when I'll ply it, it will be Z-twist, good for naalbinding. It can be, that I might dye it again, if it is too gray green then. Or I'll do socks from it.


Sattuma, kohtalo, karma, mikä lie, puraisi takaa päin. Olin viime viikonloppuna pitämässä kurssia ulkopaikkakunnalla ja yövyin hotellissa. Mukaan varasin parikin käsityötä yksinäisen illan ratoksi, toisena värttinän. Illalla tein tosin toista, renessanssipaitaa itselleni (siitä juttua joskus toiste), mutta eräs kurssilainen kysyi, osaanko kehrätä. Hän oli hommannut jostakin värttinän ja halusi kysyä siihen liittyen jotakin. Ja tokihan selitin asian parhaani mukaan, vaikka kurssi käsittelikin ihan muuta asiaa. Pystyin jopa demonstroimaan asian, kun sattui olemaan se oma värttinä mukana. Sunnuntaina pysähdyin syömään isolle huoltoasemalle, jonka yhteydessä oli Kilokirja. Pyörähdin sen läpi ja silmiini sattui suomenkielinen kehräystä käsittelevä kirja, Tuulia Salmelan Kehrääjän käsikirja. Se on julkaistu jo vuosi sitten, mutta jostakin syystä mennyt kokonaan ohi silmieni. Mukaanhan se oli otettava (eikä ollut edes hinnankirossa pahemmin, tosin rapsutin hintatarran pois, enkä enää muista hintaa).

Is it destiny, kismet, karma, whatever, but it bit me soon after that. I was teaching a course last weekend away from home and spent a night at a small hotel. I had two hand craft pieces with me to entertain myself at a lonely hotel room. The other one was camicia and I was actually doing it in the evening (more about that later), but another one was a drop spindle and fibers. Then one of the students asked me, if I happen to know how to spin with a spindle. She had bought one and had something to ask about it. Of course I answered her questions as well as I could and even demonstrated spinning with my spindle. When driving home, I stopped to eat at a gas station. There were a little book store in the same building and I checked it. I happened to notice a book about spinning in Finnish. It has been published about a year ago, but somehow I had missed it. You guessed right, I had to buy it.

So here is my review of it, and it is in Finnish only. Here you can read the blog of Tuulia Salminen, the writer of the book and she tells about it in English. By the way, fibers of the thread in the pic have been dyed by her.

No niin ja siihen kirjaan sitten. Suomalaisia kirjoja kehräämisestä ei liian paljon ole ja edellisen julkaisusta lienee kolmisenkymmentä vuotta aikaa. Oli siis korkea aika sellainen markkinoille saada, varsinkin kun kehrääminen tuntuu olevan monien muitten perinteisten käsityötekniikoitten tapaan nosteessa. Muittenkin kuin historianharrastajien parissa siis.

Teos onkin mielestäni oikein oiva perusteos aloittelijalle ja hieman edenneemmälle kehrääjälle. Siinä on selitetty kaikki peruskehräämiseen, työvälineisiin ja materiaaleihin liittyvät asiat. Kirjassa käsitellään niin värttinällä kuin rukilla kehräämistä, välillä samasta asiasta puhuttaessa, mikä saattaa ehkä aivan aloittelijaa hetken hämätä, vaikka kirjassa on toki aina mainittu käytetty väline. Vaikka kirjoitettu teksti ei koskaan voi täysin korvata kädestä pitäen opettamista ja siihen liittyvää palautteen antamista, ovat kuvat tässä kirjassa sangen informatiivisia. Ne ovat myös kauniita, teos on muutenkin hyvin taitettu ja silmää viehättävä. Kuvat kehrätyistä herkullisenvärisistä langoista innostaa ainakin minua tarttumaan värttinään.

Kunhan tästä saan aikaiseksi vihdoinkin kokeilla mummun rukkia, joka olohuoneessamme nököttää lähinnä siivouksen hidastajana tällä hetkellä, testaan, miten kirjan ohjeet siihen auttavat aloittelijaa. Kirjassa on kerrottu rukin hankinnasta, mikäli sellaista ei ole nurkissa pyörimässä entuudestaan tai jos on hankkimassa uutta erilaista rukkia sekä miten ratkaista erilaisia ongelmia rukilla kehrätessä. Kuvittelisin ainakin tuosta olevan hyötyä, mikäli rukilla kehräys ei jostain syystä ota sujuakseen.

Värttinäkehräyksestäkin on hauska lukea suomeksi, jos ei muuten, niin ainakin tulee tietämään, mitä jotkin asiaan liittyvät termit ovat suomeksi. Ja kun samasta asiasta saa tietoa useammalla tavalla, ja omalla äidinkielellään, aina jokin yksityiskohta kolahtaa uudella tavalla. Kirjan lopussa on muuten pieni suomi-englanti-kehräyssanasto. Se on hyvä, sillä asiasta on aika lailla saatavilla lisää tietoa englanniksi netistä ja kirjoista.

Kirja vaikutaa hyvältä yleisteokselta aiheesta. Kirjoittaja itse toteaa muutamaan otteeseen jostakin aiheesta, että siitä voisi vaikka kirjoittaa oman kirjansa. Erikoistekniikoista onkin hyvä lähteä nyt kirjoittamaan, kun perusasiat on käsitelty.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kuinka tehdään herrasmies. How to make a gentleman

Otetaan yksi mies ja pari näppärää ompelijaa, jotka väsäävät tällä kertaa tummahkonsävyisen renessanssihenkisen asukokonaisuuden. Houkutellaan mies pukemaan kyseiset vaatteet päälleen (ja jopa napittamaan takin) ja siinäpä se sitten.

Take one man and a couple of sewers, who are making this time quite dark Renaissance style outfit to the said man. Make him dress the outfit (and even button the jacket) and that's about it.



Elävöittäjäystävä teki takin, minä housut, sukat ja puseron. Housut vaativat vielä fiilausta, joten ne eivät itse asiassa ole vielä edes valmiit. Kuvassa on taustalla ruotsalainen barokkilinna, jonka seutuvilla olimme viime viikonloppuna tapahtumassa. Olin vaan aika lailla kipeä koko matkan, joten kuvia en tämän enempää juuri ottanut.

A friend made the jacket, I made the trousers (well, I have to adjust them, so they are not actually ready yet), the socks and the shirt. The pic has been taken outside of a Swedish baroque palace. We were there last weekend at a event, but I was so ill with cold, I did not take another pics there.

Tässä on tullut väsättyä yhtä jos toista viime aikoina, mutta haluan tarjota teille kuvan mosaiikkityöstä, jonka muuten väsäsin viime viikolla ja saumasin tänään. Tästä olisi tarkoitus tulla kynnysmatto keskiaikatelttaani. Jännityksellä seuraan, miten se kestää, koskapa työn suorittaja ei lukeudu Bysantin parhaisiin mosiikintekijöihin. Inspiraatio työhön on otettu Venetsian Muranon saarella olevasta 1140 valmistuneen Santa Maria e Donato -kirkon lattiamosaiikista.

I have been making quite a lot lately, but I would like to offer to you a photo of mosaic I made last week and finished today. It is going to be a doorstep or carpet for my medieval tent. Let see if it will stand the challenge, as I realized the maker was not one of the best of Byzantium. Inspiration for it came from the floor mosaic of Santa Maria e Donato church in Murano, Venice.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Haasteista vielä. About challenges


Olen ollut viime aikoina aika haastava itseäni kohtaan. On napinläpihaastetta ja on tullut luvattua kaikenlaisten haastavien rättien valmistusta ystäville. Olen haastanut itseni bloggaamaan kirjoista, mutta siitä juttua lopuksi.
Facebookissa on kuningaskunnan 30 päivän haaste, jossa aloitin uuden haasteen, joka ihan oikeasti on minulle aika haastava: opettelen kesäksi tansseja. En ole kovinkaan tanssiorientoitunut ja aiemmat kokeilut ja opit ovat menneet aika lailla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta jospa nyt oppisinkin muutaman tanssin. Kolmea hyvin helppoa olen jo opetellut ja kaksi niistä taidan osatakin niin että jalat menevät jo musiikkiin ilman että lasken koko ajan tahtia ja askelia. Lisähaastetta asiaan tuo se, että tanssin kotona yksikseni netin opastuksella. Siinä vaiheessa, kun siirryn tansseihin, joissa tarvittaisiin oikeasti tanssikaveria, hommaan tullee lisäkierrettä. Onneksi minulla on hyvä mielikuvitus.

Kirjahaasteesta sen verran, että posti on tuonut muutaman uuden kirjastooni, nyt viimeisenä (äsken hain) sellaiset teokset kuin Aberth: The Black Death, Columbus: The Four Voyages, Keen: Chivalry, Bentley: Old World Encounters, Weir: The Wars of the Roses ja Maalouf: The Crusades Through Arab Eyes. Viime aikainen trendi blogissani siis jatkunee, mukaan tulee yhä enenevästi muuta kuin tekstiiliaiheista jorinaa. Mutta jos ja kun osa lukijoistani on kiinnostunut nimenomaan tekstiileistä, niin niitäkin on siis tekeillä ja kerron niistä. Jos muistan ottaa kuvia, yksi paita lähti juuri, etten muistanut dokumentoida sitä, mutta pitää korjata asia, kunhan tapaan sen seuraavan kerran.

I have been quite challenging to myself lately: there are the buttonhole challenge and I have promised to do friends some a bit more challenging clothes. You might have noticed I also promised to tell about books I read, but more about it later.
There are a group of people in Facebook who have challenged to practice something 30 days and my challenge at the moment really is challenging to me: I try to learn dances before summer, so I can join balls at events. I am not very dance oriented and my earlier attempts have been forgotten as soon as I have left the course. But maybe now, when I have decided it, I could learn some. I have studied three easy ones this far. Two of them I think I can dance already without counting and thinking, my feet just move with music. I am doing this alone at home with instructions from internet. So in that point I will start with dances which really need other people, thinks might get even more interesting. At least I have got good imagination.

About book challenge. I have got lately a few new books, today ones like Aberth: The Black Death, Columbus: The Four Voyages, Keen: Chivalry, Bentley: Old World Encounters, Weir: The Wars of the Roses and Maalouf: The Crusades Through Arab Eyes. So it seems I will blog more and more about other subjects than clothes and crafts, but as I said I have promised to do garb, so I will tell about them too of course. If I remember to take pics, as I just gave away a shirt I forgot to photograph. Well, maybe I can take photos when I’ll meet the shirt next time.