Aloitin blogin, vaikka entistäkään en ole päivittänyt pitkilleen. Aion kyllä päivittää. Ihan lähiaikoina. Mutta nyt vaan innostaa kirjoittaa uudesta aiheesta, eli historian elävöityksestä, tarkemmin sanoen keskiajan elävöityksestä.
Olen viime aikoina lueskellut muutamien suomalaisien keskiajanelävöittäjien blogeja suurella mielenkiinnolla ja kunnioituksella. Pistän linkkejä tähän sivuun, kunhan saan ne kaivettua kirjanmerkeistä. (Niin ja selvitän ohjeista, miten linkkejä lisätään, kun en ole siihen toiseenkaan blogiin pistänyt tähän mennessä kuin tekstiä ja jokusen kuvan.) No, joka tapauksessa, noissa blogeissa kirjoittavat pitkän linjan harrastajat, jotka ovat elävöittäneet keskiaikaa pitkään tai ainakin niin intensiivisesti, että ovat päässeet juttuun syvälle muutamassakin vuodessa. Itse aloittelin vuosi sitten, enkä ole kovin paljon ehtinyt asiaa harrastaa, joten olen todella noviisi. Ajattelinkin, että jos joku muu aloittelija eksyy tähän blogiin, hän voisi saada vaikka - no, vertaistukea. Ja jos jotain kehitystäkin olisi luvassa. Ainakin olen jo oppinut blogeista ja kirjoista ja muualtakin, että miten minun EI olisi kannattanut muutamia juttuja tehdä ja miten voisin tehdä ne jatkossa toisin.
Niin kuin nyt vaikka ne vaatteet. Se ei ole ongelma, ettenkö osaisi ommella, kunhan vaan tietäisin miten sen tekisin mahdollisimman ajanmukaisesti. Joo, se on selvä, ettei koneompelua keskiajalla harrastettu, joten sitä ei ainakaan näkyvissä saumoissa kannattaisi olla. Ja luonnonkuitua olla pitää.
Joten syksyllä lampsin paikalliseen kangaskauppaan mukanani enemmän innostusta kuin harkintaa ja ostin pellavakangasta. Se on sinistä, oikein kaunista sävyä ja paksua kunnon pellavaa. Olisin ostanut enemmän, mutta sitä oli rullassa vain jotain vajaa kaksi metriä. Mutta siitähän saisi jo jakun ja kotelomekon, joten kai se nyt yhteen vaatteeseen riittää, ajattelin.
Kotosalla sitten lueskelin yhtä aihetta käsittelevää läpyskää vähän tarkemmin, sihtailin kaavoja ja totesin, että eipä riitä ainakaan pitkähihaiseen mekkoon. No, kaipa siitäkin jotain tulee, ajattelin. Tulihan siitä juuri ja juuri hihaton mekko, jossa on hyvin alas uurretut hihanreiät, niin sanotut helvetinikkunat. Ompelin koneella, vaikka nyt en kyllä enää muista miksi, kun mitään tapahtumaakaan ei ollut tiedossa, johon olisin ollut menossa. Kirjailin sitten käsin näkyvät ompelet piiloon ja jotain muutakin hässäkkää, joten joka tapauksessa värkkäsin puvun kanssa aika pitkään. Eipä siinä mittään, vaate valmistui ja äitiysmekolta näyttää meikäläisen rungon päällä, eikä siinäkään mittään, kun sehän on ollut oikeinkin keskiaikaista.
Myöhemmin tajusin, että sen sijaan, että tein mekon ylävartaloni koon mukaan, olisin voinut tehdä sen suosiolla alaosaston koon mukaan ja saanut siitä istuvamman, koska helvarissa (alan slangia, sen olen jo oppinut sentään) ei paljon sivusaumat yläosassa kiristä isompaakaan povea.
Nyt silmäilen mekkoa silloin tällöin sillä silmällä, että saisikohan siitä otettua jostain kohdasta lantion kieppeiltä sisään ilman että se tuhoaisi vaatteen luonteen. En ole vielä keksinyt, miten sen tekisin, joten sillä nyt mennään. Kun itse tekee, saa sitä mitä sattuu tulemaan, vanha käsityöläisten sananlasku. Jemmassa on tosin nyt hankittuna kaunista villaista (ja sataprosenttista onkin, ostettu Naturtuchelta Saksasta, omistaja on käsittääkseni itsekin elävöittäjä) kangasta, josta aioin tehdä uuden päällysmekon, mutta vasta kun olen ottanut kunnolla selville, miten sen teen ja millaisella kaavalla. Sen tiedän, että siihen tulee hihat. Niin ja jotain 1300-luvun tyyliä, vaikka toisaalta 1400-luvun alkupuolen ja renessanssin kamppeissakin olisi toisaalta sitä jotain. Niin kuin esimerkiksi koristelua. Ja Kaukameeli, jonka tiimoilta tähän harrastukseen eksyin, elävöittää viikinkiaikaa ja sekin olisi kyllä aika kiinnostavaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti